
Kokemuksia
Janoamme kuulla, kuinka onnistuimme työssämme! Risut ja ruusut auttavat meitä parantamaan tuotteidemme ja palveluidemme laatua, jotta juhlasi onnistuisivat entistä paremmin tulevaisuudessa. Keräämme aktiivisesti palautetta jokaisesta tehdystä tilauksesta, ja olemmekin niittäneet tähän mennessä oikein hyvää satoa positiivisten palautteiden suhteen.
Käsittelemme vielä palautteita!
Tosi hyvät ruoat! Tilaus oli tosi helppo tehdä suoraan verkkokaupan kautta.
Tiina Soininen
Ilta kavereiden kesken 16.9.2023
Ilta kavereiden kesken 16.9.2023
Olin iloisesti yllättynyt annoksista, kaikissa oli makua ja menekki taattu. Paahtopaisti suorastaan vietiin tarjottimelta ja yön yli uinunut häränrinta maistui. Ehkä ainoana parannusehdotuksena lisäisin hedelmäiseen juustosalaattiin jonkun kastikkeen. Hyvä ja onnistunut kokonaisuus🤗.
Maarit Rautio
Synttärit 16.9.2023
Synttärit 16.9.2023
Kaikki oli järjestetty erinomaisesti, voin hyvillä mielin suositella palveluanne muille.
Mukavaa syksyä.
t. Marita Stenbäck
Marita
70-vuotis juhla 9.9.2023
70-vuotis juhla 9.9.2023
Kaikki hoitui oikein mallikkaasti. Toimitus tuli sovittuun aikaan ja ruoka oli maittavaa! Suuret kiitokset!
-Mikko-
Mikko Nieminen
Saunailta 2.9.2023
Saunailta 2.9.2023
Kokonaisuus oli erittäin pidetty. Pekonikana oli 10++ ja oli niin pidetty että loppui heti.
Tampereen Seudun Aivovammayhdistys ry
Leiripäivän lounas 31.8.2023
Leiripäivän lounas 31.8.2023
Yhteydenpito ja kommunikointi pitopalvelun kanssa oli todella helppoa ja nopeaa! Kaikki sujui täydellisesti ja ruoka oli todella maittavaa. Kaikki vieraat kehui ruokaa ja sen huomasi myös siitä, että ihmiset haki santsi lautasia. Kiitos paljon helposta ja herkullisesta palvelusta.
Janika Hyrkäs
Häät 26.8.2023
Häät 26.8.2023
Kaikki sujui kuten pitikin. Ruoka oli erittäin hyvää ja vieraat tykkäsi.
Ainut miinus tulee lautasten koosta. Olisi saanut olla isompia.
Kalle Paloneva
Häät 26.8.2023
Häät 26.8.2023
Ihan huippukokonaisuus. Selkeä, toimiva. Sopimukset piti. Hyvä ruoka. Sacherkakun creemi ei ollut mieleeni, pikkujuttu! Alkumalja pari kertaa hieman viivästyi tilaisuuten saapuvilta, pikkujuttu sekin. Toivottavasti saadaan järkätä ensi kesänä kanssanne rippijuhlat!
Maiju Hassinen
50v juhlat 26.8.2023
50v juhlat 26.8.2023
Ruoka oli todella maittavaa ja sen määrässä ei oltu todellakaan pihistelty. Kaikki vauvasta vaariin tykkäsivät, tilaaminen oli helppoa ja palvelu ystävällistä.
Maria-Pia Karppela
Ristiäiset 26.8.2023
Ristiäiset 26.8.2023
Lämpimät kiitokset Tiina Soiniselle omasta puolestani ja välitän myös vieraidemme kiitokset. Alusta alkaen Tiina osallistui aktiivisesti tilausuuden suunnitteluun ja lopuksi vielä hoiti tarjoilun ym. hyvällä ammattimaisella otteella. Kiitokset myös keittiölle.
Olavi Mattila
Vapaamuotoinen sukulaisten tapaaminen 26.8.2023
Vapaamuotoinen sukulaisten tapaaminen 26.8.2023
Tilauksemme toimi sujuvasti puhelimitse. Toiveemme otettiin huomioon, ja täydennettiin Pepperin puolesta. Hyviä lisäehdotuksia ja kommentteja saimme. Ruoka oli kauniisti tarjolla ja sai kiitoksia vieraitamme. Aikataulut pitivät pitopalvelun osalta kiitettävästi.
Siina toimi ammattitaitoisesti ja oli kaikinpuolin erinomainen emäntä. Kakut keräsivät myös kiitosta. Jälkityöt Siina hoiti kiitettävästi ja siististi. Jäljelle jääneet ruuat olivat järjestyksessä ja jääkaapissa. Kiitoksia paljon kaikille, joiden kanssa hoidimme juhlamme!!
Pekka & Pirjo Holopainen
Syntymäpäiväjuhlat 26.8.2023
Syntymäpäiväjuhlat 26.8.2023
Teidän kanssa oli ilo asioida. Kaikki meni todella sujuvasti alusta loppuun, asiakaspalvelu oli todella hyvää ja tunnelma rento. Vieraat olivat todella tyytyväisiä. Tämä oli juuri sitä mitä toivottiin.
Ramona Kirves
Yrityksen virkistyspäivä 24.8.2023
Yrityksen virkistyspäivä 24.8.2023
Juhlatarjoilusta vastannut henkilö oli erityisen palvelualtis, mukava ja mukautuvainen. Hän ansaitsee suoriutumisestaan täyden kympin; myös tilausprosessi sujui tarjouspyyntöön vastaamisesta alkaen ongelmitta.
Kokonaisuuden hinta vaikutti hieman korkealta, mutta lienee nykyisessä inflaatiotilanteessa kilpailukykyinen, kun otetaan huomioon laatu ja palvelun tasokkuus.
Lopuksi vielä yksi tärkeä huomio. Sähköpostitse asiakkaalle toimitettuun menuun oli jäänyt yhden kirjaimen virhe, joka olisi voinut olla kohtalokas. Menussa luki seuraavasti: “Oliiviöljyä, balsamicoa, siemeniä & krutonkeja L G”. Onneksi juhlatarjoilusta vastannut henkilö tiesi kertoa paikan päällä, että krutongeissa on gluteenia. Näin virhe saatiin korjattua menuun, joka oli heijastettu juhlavieraille.
Kaiken kaikkiaan olemme erittäin tyytyväisiä.
Tero Harjunen
Rippijuhla 23.8.2023
Rippijuhla 23.8.2023
Ruoka oli erittäin maukasta ja sitä oli riittävästi. Kaikki vierailijat kehuivat makua! Asiat sujuivat tilatessa hyvin ja joustavasti. Saimme kaiken tarvittavan. Kerroimme, mikä pitopalvelu kyseessä ja mainostimme. Kiitos!
Eira Viitanen
Elojuhla, eläkkeelle jäänti 19.8.2023
Elojuhla, eläkkeelle jäänti 19.8.2023
Kiitos hyvästä palvelusta! Aivan pieni miinus ehkä hieman suolaisesta keitosta, mutta se voi tällaiselle suolaan tottumattomalle vain tuntua siltä. Muutoin palvelu, palvelun löydettävyys ja ruoka täysi 10!
Liisa Takkunen
Rippijuhlat 13.8.2023
Rippijuhlat 13.8.2023
Ruoka oli erittäin hyvää, pitopalvelu oli ajallaan paikalla ja tarjoilut sovittuun aikaan esillä. Meidän omat kakkukoristeetkin saatiin hienosti kakun päälle. Henkilökunta oli ystävällistä ja muutoinkin kaikki sujui todella hyvin! Ruuat oli pakattu kätevästi tarjoilujen jälkeen ja paikat siistitty. Ainoa pieni miinus oli, että osa lautasista oli likaisia (tämä onneksi huomattiin edellisenä päivänä, niin saimme puhtaat tilalle).
Maija Tauriala/Kovanen
Häät 12.8.2023
Häät 12.8.2023
Hyvin toimi sekä suunnitteluun, että tilaukseen liittyvät asiat. Ruuat tuli hienosti aikataulussa ja ruoka riitti. Palvelu oli joka vaiheessa ystävällistä. (tarjoiluhenkilökuntaa emme teiltä tarvinneet) Makuakin moni kehui. Teidän kanssanne asioiminen oli helppoa.
Riika-Johanna Juortamo
Talon 100-vuotisjuhlat 12.8.2023
Talon 100-vuotisjuhlat 12.8.2023
BBQ possu tosi hyvää! Määrät mitä ehdotettiin olivat hyvät. Toimitus juuri silloin kuin piti, hienoa.
Jussi Partanen
Rippijuhlat 12.8.2023
Rippijuhlat 12.8.2023
Kaikki sujui hienosti, buffet oli valmiina kun saavuimme, ruokapöydät oli koristeltu ja juomat ja lautasliinatkin olivat valmiina. Kaikki sujui ajallaan - itse olimme myöhässä - ja tarjoilija hoiti siivouksenkin - roskat ym. Ruoka sai paljon kehuja ja juhlien nuorin vieras halusi vielä kakunloputkin syödä kotonaan ja toinen nuori vieras ahmi kaikki keksit. Käytän PepperCateringia varmasti myös tulevaisuudessa.
Maria Fabritius
Rippijuhlat 6.8.2023
Rippijuhlat 6.8.2023
Ruoat oli erittäin maittavia ja sitä oli riittävästi, kun syötiin vielä iltapalana. Kaikki lihat meni mutta perunaa ja salaattia jäi jäljelle. Näitä onneksi pystyi vielä seuraavina päivinä syömään joten hävikki jäi minimiin😊
Mikko Lustig (ex Vanamo)
Hääjuhla 5.8.2023
Hääjuhla 5.8.2023
Hei,
Uskomattoman hieno palvelu, tarjoilijat olivat uskomattoman ystävällisiä, avuliaita ja toivat lämpöä päivään. Kommunikointi ennen häitä oli aivan esimerkillistä, ei jäänyt yhtään epävarmuutta ammattitaidosta. Yhteydenotto hääpaikkaan yllätti positiivisesti!
Ruoista itsestään ainoastaan sanoisin, että Caesar-salaatti oli hieman liian majoneesinen ja määrissä olisi salaattia ja alkupalaa voinut olla hieman enemmän, pääruokaa jäi sen sijaan yli aivan valtavasti.
Yleisesti palaute vierailta oli erinomaista ja itse olen hehkuttanut palvelun tasoa myös kaikille, jotka kuuntelemaan suostuvat.
Meri Ahmaniemi
häät 5.8.2023
häät 5.8.2023
Kaikki meni juuri niin kuin toivoimme. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tilaaminen ja kommunkointi oli sujuvaa ja olemme todella tyytyväisiä palveluun. Kiitos!
Marja Helena Sivonen
Häät 5.8.2023
Häät 5.8.2023
Ruoka oli hyvää, kaikki vieraat kehuivat. Ainoa sydämen tykytystä aiheuttamut asia oli yrttiperunoiden puuttuminen siinä vaiheessa kun nostelimme ruokia pöytään. Sekin järjestyi onneksi nopsaan, kun toitte puuttuvat perunat.
Minna Koivisto
Sukutapaaminen 5.8.2023
Sukutapaaminen 5.8.2023
Tilaisuus onnistunut hyvin ongelmitta. Juhlat oli hienot! Kiitos teille!
Kristiina Myyrä, 5.8.2023
Kuten viime vuoden elokuussa häissämmekin palvelu ja tarjoilut olivat loistavat ja olemme todella tyytyväisiä. Vieraatkin kehuivat ruokia. Iso kiitos taas teille 🙏🏼 Otamme teihin varmasti yhteyttä jälleen, kun tarvitsemme taas cateringia!
Marlene Valo
Illanvietto ystävien kanssa 5.8.2023
Illanvietto ystävien kanssa 5.8.2023
Kaikki meni tosi hyvin aina ensimmäisestä yhteydenotosta häiden tarjoiluihin asti. Ruoka ja palvelu olivat ensiluokkaista ja vieraat kiittelivät ruuasta useaan otteeseen. Kiitos kun olitte mukana hääjuhlassamme!
Niina Malkamäki
Häät 5.8.2023
Häät 5.8.2023
Loistavaa kaikki, jälleen kerran! Merin hermo kesti tapahtuman organisointivaiheen sähläystä ja venyviä aikatauluja; kiitos tästä! Ruoka sai todella paljon positiivista palautetta. Kiusaus siitä, että lohta oli reilusti, kasvisruoka mausteiden käytöstä, possu ja broileri lihan pehmeydestä. Kukaan ei kysellyt suolan tai pippurin perään, ruokaa haettiin lisää, lautaset palautuivat tyhjinä. En keksi miettimälläkään risuja, tai pysty edes rakentavassa hengessä antamaan palautetta kehityskohteesta. Mahtavaa, kertakaikkiaan!!
Jutta Laijärvi
Tapsan Tahdit 4.8.2023
Tapsan Tahdit 4.8.2023
Kiitos todella hyvästä ruoasta. Ilmakin oli tilattu sadepäivien väliin aurinkoiseen ja lämpimään keliin. Ruoka oli herkullista ja on vielä tänäänkin, kun miehen kanssa söimme ylijäämäruokia. Tilasin 15 hengelle, mutta lopulta vieraita olikin 11 aikuista ja kaksi lasta. Ruokaa jäi vielä jaettavaksikin. Koko 13 hengen seurue oli ylen tyytyväinen tarjoiluihin. Kakkukin oli aivan ihana. Yhtään poikkipuolista sanaa ei kuulunut.
Sirpa Saari
Syntymäpäivät 30.7.2023
Syntymäpäivät 30.7.2023
Erinomainen kaikella tavalla: asiakaspalvelu, tuotteet, toimitus, tuotteiden maku - upeaa työtä!
Jouni Heikkinen
Catering yhdistyksen tapahtumaan 30.7.2023
Catering yhdistyksen tapahtumaan 30.7.2023
Kiitos, kaikki sujui oikein mallikkaasti.
Kristiina Hyötynen
syntymäpäiväjuhlat 29.7.2023
syntymäpäiväjuhlat 29.7.2023
Tilauksen nouto ja palautus kävi sujuvasti ja sovitulla aikataululla. Suolainen piirakka oli sekä herkullisen näköinen että makuinen, lisäksi sitä oli pari palaa enemmän kuin odotin.
Outi Mustamo, 29.7.2023
Ruokaa oli riittävästi, ainostaan kakku loppui vähän kesken. Se johtui luultavasti lapsista joita oli paljon ja kakku maistui. Kokonaisuudessaan aivan loistava palvelu ja ruoka.
Tuomo Kukkola-Renkonen
Perhetulaisuus. Rippijuhlat ja lakkiaiset 29.7.2023
Perhetulaisuus. Rippijuhlat ja lakkiaiset 29.7.2023
Kaikki meni loistavasti ja kaikki kehuivat ruokaa ja palvelua. Jos jotain kehitettävää koitan oikein miettiä, niin meillä esim marinoituja rapuja oli melko pienessä tarjoiluastiassa ja näinollen väki otti niitä varovasti ja niitä jäi paljon. Mutta tämäkin ymmärrettävää kun on kyse vielä nopeasti lämpöisessä pilaantuvasta tuotteesta.
Nina Keskinen/Ruusunen
Häät 29.7.2023
Häät 29.7.2023
Tilasin voileipäkakkuja ja makeita kakkuja rippijuhliin. Olivat todella maistuvia ja hyviä ja riittivät täydellisesti, jäi vielä vähän seuraavallekin päivälle herkkuja.
Katja Salin
Rippijuhlat 23.7.2023
Rippijuhlat 23.7.2023
Hyvä ruoka, toimiva palvelu. Kiitos.
Jenni Mattsson
Rippijuhlat 23.7.2023
Rippijuhlat 23.7.2023
Kiitos todella nopeasta vastaamisesta ensimmäiseen tarjouspyyntöön. Koko palveluprosessi toimi moitteetta ja ruoka oli erinomaista. Varmasti tilaan teiltä seuraaviinkin juhliin tarjottavia. Kiitos myös mahdollisuudesta palauttaa tarjoiluastiat vasta tiistaina.
Ei ystäväni turhaan teitä suositellut. :-)
Iso kiitos!
Eeva Kaarne
Rippijuhlat 22.7.2023
Rippijuhlat 22.7.2023
Ruokia kehuttiin paljon, esille laitto oli hieno. Henkilökunnan palvelualttius oli mallikasta, suostuivat muös esittelemään ruuat vieraille.
Jouko helttunen
Häät 22.7.2023
Häät 22.7.2023
Kaikki sujui mallikkaasti ja ruoka oli erinomaista - kiitos
Arja Kuntsi-Sinkkonen
syntymäpäivät 10 henkilöä 20.7.2023
syntymäpäivät 10 henkilöä 20.7.2023
Pepper cateringin toiminta oli sujuvaa ja ammattimaista, sekä sopivalla tavalla huomaamatonta itse tilaisuudessa. Meidän ei tarvinnut huolestua tai huolehtia siitä, toimiiko catering tilaisuudessa. Kokonaisuudessaan olimme oikein tyytyväisiä palveluun ja ruokaan.
Johanna Ljungqvist
Hääpäiväjuhlat 18.7.2023
Hääpäiväjuhlat 18.7.2023
Todella hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu
Maaret Salminen
Rippijuhlat 16.7.2023
Rippijuhlat 16.7.2023
Kaikki sujui tosi hyvin!
Outi Viikari
Rippijuhlat 16.7.2023
Rippijuhlat 16.7.2023
Erittäin hyvää ruokaa, samoin palvelu mainiota. Kaikki sujui hienosti, kiitos.
Terhi Davies
60-vuotisjuhlat kesämökillä 15.7.2023
60-vuotisjuhlat kesämökillä 15.7.2023
Pepper Cateringin kanssa toiminta tilauksen jätöstä alkaen oli todella helppoa ja joustavaa! Tilaisuudessa toimi erittäin ammattimainen ja ystävällinen henkilökunta, jolta löytyi apua jokaiseen ongelmaan. Lisäksi ruoka maistui ensiluokkaiselta ja esillepano oli juuri sellainen kuin toiveissa olikin!
Isabella / Bella Event
Häät 15.7.2023
Häät 15.7.2023
Kaikki meni täydellisesti, suuret kiitokset!
Helen Järvisalo
Häät 15.7.2023
Häät 15.7.2023
En tiennyt, että näin hyvää palvelua pienemmällekin porukalle olisi olemassa.
Ihan loisto juttu, onneks kysäsin ystävältä vinkkiä. Kaikki kehui ruokien makua ja hintataso oli kohdallaan. Kiitos
J.Peräjoki
Omat juhlat 13.7.2023
Omat juhlat 13.7.2023
Olemme kaiken kaikkiaan todella tyytyväisiä juhliemme onnistumiseen, erityisesti Lotta-tarjoilijanne piti hienosti huolen siitä, että kattaus oli kauniin näköinen sekä oikea-aikainen. Ylimääräisen ruoan hän huolehti erillisiin rasioihin kotiin mukaan otettavaksi. Maistuvia ruokia kehuivat myös vieraamme.
Sari Harju-Ontto
Tyttären rippijuhlat 9.7.2023
Tyttären rippijuhlat 9.7.2023
Olemme ihan super tyytyväisiä palveluun, niin suunnitteluvaiheessa kuin itse paikan päällä. Kiitos!
Satu Vänskä-Westgarth
Muistotilaisuus 8.7.2023
Muistotilaisuus 8.7.2023
Olemme käyttäneet Pepper Cateringiä aiemminkin, ja taas olimme erittäin tyytyväisiä: ruoka, palvelu ja henkilökunta erinomaista! 😊 Erityismaininta taas huikean herkulliselle paahtopaistille 😜
Titta Rintamäki
Syntymäpäivät 1.7.2023
Syntymäpäivät 1.7.2023
Meillä oli todella onnistuneet juhlat! Tunnelma oli kivan iloinen ja puheensorina sekoittui sopivasti nauruun. Kaikki sujui mainiosti. Sekä pääruokaa salaatteineen että kakkua kehuttiin jokaisessa pöydässä, molemmat erikseen mainiten. Henkilökuntanne kanssa oli luontevaa, välitöntä ja mukavaa viedä tilaisuutta eteenpäin. Itsekin sain jo tuossa vaiheessa vain "antaa mennä" ja nauttia tilaisuudesta. Iso kiitos.
Minna
Rippijuhla 18.6.2023
Rippijuhla 18.6.2023
Kaikki meni loistavasti ja lohikeitto sai kehut.
Janne Salonen
rippijuhla 18.6.2023
rippijuhla 18.6.2023
Kaikki toimi kuten oli tilattu ja sovittu, hyvää yhteistyötä ja neuvoja sain tilausvaiheessa. Tilauksen ruokamäärän optimointihaasteet johtuivat lähinnä omasta ruokamäärien arviointikyvystä.
Riitta Kaarela
Rippijuhlat 17.6.2023
Rippijuhlat 17.6.2023
Menusta sopiminen oli helppoa ja asiantuntevaa. Ruokien esillepano ja niiden tarjoilu huippua ja samoin niiden maku sai kaikilta kiitokset.
Susanna Narkilahti
Rippijuhlat 17.6.2023
Rippijuhlat 17.6.2023
Olemme käyttäneet neljä kertaa Pepper Cateringia ja joka kerta homma on toiminut alusta loppuun saakka erinomaisesti. Meillä oli taas osaavat ja ammattitaitoiset työntekijät😊
Elina Saarijärvi
Syntymäpäivät 17.6.2023
Syntymäpäivät 17.6.2023
Kaikki sujui todella vaivattomasti ja täsmällisesti. Erityiskiitos valmiudesta neuvotella ruokalistan sisällöstä!
Mari Hatavara
työillallinen 14.6.2023
työillallinen 14.6.2023
Todella hyvin hoitui kaikki! Minusta todella ihanan aktiivisesti hoidettiin myynti. Ihania tuotteita! 10 + palvelua, kun vertaa kilpailijoihin!
Hanna Harju
Syntymäpäiväjuhlat 13.6.2023
Syntymäpäiväjuhlat 13.6.2023
Olimme tosi tyytyväisiä kokonaisuuteen. Tuotteet tuotiin ajoissa. Ne oli pakattu hyvin kertakäyttöastioihin eikä tarvinnut siis palauttaa. Ruoka maistui hyvälle ja kakut olivat erinomaisia. Ja kaikkea oli riittävästi. Kiitos teille!
Roima Intelligence Oy
Uuden toimiston tupaantuliaiset 12.6.2023
Uuden toimiston tupaantuliaiset 12.6.2023
Mahtavat ruuat ja esillepano. Kaikki sujui loistavasti ja ruoka keräsi hirveästi kehuja vierailta.
Voin lämpimästi suositella palveluita!
Hanna-Mari Hannula
Puutarhajuhlat 10.6.2023
Puutarhajuhlat 10.6.2023
Juhlien tarjoilun suunnittelu oli erinomaista, palvelu juhlissa ensiluokkaista ja tarjoilut maistuivat vieraille hyvin. Erityisruokavaliot huomioitiin ja henkilökunnan avulias ja ystävällinen olemus sai paljon kiitosta vierailta.
Joonas
Valmistujaiset 10.6.2023
Valmistujaiset 10.6.2023
Tilaukseksesta sopiminen oli helppoa. Palvelu oli ystävällistä tilauksesta toimitukseen asti. Kaikki sujui sovitusti. Kattaukseen varatut astiat olivat kivan näköisiä. Erittäin tyytyväisiä olimme tapaan toimittaa ruoka juhlapaikalle ja sen esillepano.
Teija Pirinen
60v synttärit 10.6.2023
60v synttärit 10.6.2023
Erittäin onnistuneet juhlat ja jokainen toiveistamme niin ennen juhlia kuin niiden jälkeenkin toteutettiin yli odotusten. Suosittelen ehdottomasti tuttavilleni.
Riina Lahti-Jokinen
Häät 10.6.2023
Häät 10.6.2023
Lyhyellä aikataululla, tilausta ja hakuaikataulua vielä muuttaen, mutkattomasti sujui. Ruoka oli todella hyvää ja riittoisaa! Tilaan jatkossakin!
Taina Lintonen
valmistujaisjuhla 10.6.2023
valmistujaisjuhla 10.6.2023
Ihan huippu palvelu. Kaikki sujui todella mallikkaasti. Kaikkia ruokia kehuttiin, jopa kasvislasagnea ja juureskiusausta, vaikka ne meitä vähän jännitti. Ruoat myös riitti erinomaisesti!
Marjo Rikkinen
50-vuotisjuhlat 9.6.2023
50-vuotisjuhlat 9.6.2023
Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli riittävästi. Erityiskiitoksia sai "Yön yli haudutettu häränrinta". Tarjoilijat, Minna ja Susanna, aivan ihania! Hienosti klaarasivat ahtaissa kotioloissa, suurelle 70 henkilön vierasjoukolle ja vaikka jouduin vähän väliä häiritsemään. Kiitos, olette varma valinta seuraaviin juhliin!
Auli Laurila
ylioppilasjuhlat 3.6.2023
ylioppilasjuhlat 3.6.2023
Kiitos hyvästä palvelusta ja maukkaista ruoistanne.Vietimme ihanat juhlat kotona ja vieraat saivat vatsansa täyteen maukasta ruokaa..Ja täytekakku kaunis ja herkullinen kruunasi kahvipöydän!🌹
Jutta Kahelin
Ylioppilasjuhla 3.6.2023
Ylioppilasjuhla 3.6.2023
Kaikki etukäteisärjestelyt sujuivat erittäin hyvin ja Pinja suoriutui erittäin ammattitaitoisesti ja kaikin puolin erinomaisesti koko tilaisuuden houstaamisesta. Kaikki sujui todella mallikkaasti. Voin suositella teitä muillekin. Suuret kiitokset!
Tarja Kantolahti
Ylioppilasjuhla 3.6.2023
Ylioppilasjuhla 3.6.2023
Kiitos tilausruoka oli erittäin hyvää. Palvelu toimi kiitettävästi.
Kreikkalaiseen salaattiin olisin toivonut mukaan salaatinkastiketta.
Heidi Valkolehto
Yo-juhlat 3.6.2023
Yo-juhlat 3.6.2023
Henkilökunta sai vierailta ruoan lisäksi kiitosta hyvästä palvelusta.
Mari Purolainen
Yo-juhlat Taivalkunnan pirtillä. 3.6.2023
Yo-juhlat Taivalkunnan pirtillä. 3.6.2023
Palvelunne toimi todella ammattimaisen hienosti. Jo ensimmäiseen yhteydenottoon vastattiin nopeasti ja tapahtuman suunnittelupalaverit olivat ammattimaisia ja tehokkaita. Ruoka ja kahvitarjoilut olivat todella maukkaita ja annoskoot reilut - mikään ei loppunut kesken! Ruoka ja kahvitarjoilut olivat ulkonäöltään houkuttelevia ja tyylikkäästi tarjoiltua. Henkilökunta oli ihan huippuystävällistä ja pätevää. He huomioivat oma-aloitteisesti paljon asioita kotonamme. Jälkikäteen vielä tuli yhteydenotto jääkaapin lämpötilan tarkistamisesta, mikä oli todellakin huomaavaista. Lämpimät kiitokset! Sekä vieraat että me itse olimme todella tyytyväisiä!
Anu Mustila
Lakkiaiset 3.6.2023
Lakkiaiset 3.6.2023
Erinomaista palvelua tilauksesta toimitukseen.
Marika Stenberg
Ylioppilasjuhlat 3.6.2023
Ylioppilasjuhlat 3.6.2023
Kaikki toimi erittäin hienosti ja ruoka oli hyvää.
En olisi voinut toivoa parempaa palvelua teiltä.
Kiitos.
Taina Kangastupa
Ylioppilasjuhlat 3.6.2023
Ylioppilasjuhlat 3.6.2023
Kiitoksia oikein paljon!
Esa Käyhkö
Asunto-osakeyhtiö Ilmarin Tornien 70-vuotisjuhla 28.5.2023
Asunto-osakeyhtiö Ilmarin Tornien 70-vuotisjuhla 28.5.2023
Kaikki onnistui juohevasti tilauksen tekemisestä juhlien toteutukseen. Meille tuli pitopalvelulta kaikki astiat ja itse emme joutuneet huolehtimaan mitään ennen eikä jälkeen juhlien, riitti kunhan joku meistä oli ajoissa avaamassa juhlapaikan oven. Todella vaivatonta ja helppoa! Ruokaa oli juuri sopivasti, ja se maistui juhlaväelle. Paikalla ollut pitopalvelun tarjoilija hoiti kaiken taustalla huomaamattomasti ja ammattimaisesti.
Soili Harju
90-vuotisjuhlat 27.5.2023
90-vuotisjuhlat 27.5.2023
Pitopalvelu tuli hautaustoimiston kautta. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 35 hlöä, paikalle tuli kuitenkin neljä henkilöä enemmän. Tarjottavat riittivät hienosti, ja jäi ylikin.
Silja-Maaria Kavasto
Muistotilaisuus 25.5.2023
Muistotilaisuus 25.5.2023
Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi! Parasta oli se, että ensimmäisen päivän ruuan saimme lämpimänä ja pääsimme heti työpäivään kiinni. Koko Smartvattenin Suomen
myyntitiimiltä iso kiitos :)
Minna Tarvainen
Tiimipäivät 16.5.2023
Tiimipäivät 16.5.2023
Kaikki sujui todella mutkattomasti ja ruoka oli oikein maittavaa sekä sitä oli riittävästi.
Kristian Lempinen
Muistotilaisuus 13.5.2023
Muistotilaisuus 13.5.2023
Asiakkaat kehuivat ruokaa ja se oli meidänkin mielestämme erinomaista. Ja erityskiitos siitä, että marraskuussa järjestetyn tilaisuuden jälkeen antamamme palautteen perusteella asiat oli korjattu hyvin.
Tiina Koskinen
Asiakastilaisuus, brunssi 10.5.2023
Asiakastilaisuus, brunssi 10.5.2023
Ruuan toimitus onnistui loistavasti, vaikka itseasiassa me olimme toimittaneet väärän toimitusosoitteen. Kuski löysi perille omin voimin.
Ruoka oli maistuvaa ja sitä oli riittävästi ja asiointi sujui kaikin puolin loistavasti.
Miikka Myyry
Polttarit 5.5.2023
Polttarit 5.5.2023
Ruoan esillepano oli moitteetonta, yrttiperunat olisivat voineet olla isompina paloina, samoin vihannekset.
Taru Leino
äidin 85 vuotis juhla 5.5.2023
äidin 85 vuotis juhla 5.5.2023
Moi
Ruokien riittävyyden suhteen otettiin 2 ylimääristä annosta, millä varmistettiin riittävyys.
Jari Nurminen
Yritystilaisuus 3.5.2023
Yritystilaisuus 3.5.2023
Kaikki sujui kertakaikkisen upeasti - suurkiitos siis! Pepper Cateringin henkilökunnan palveluasenne oli huippuluokkaa niin tilaisuuden tarjoiluja suunnitellessamme kuin juhlapäivänäkin. Asiointi ja yhteydenpito oli todella mutkatonta. Ruuat ja kaikki tarjoomukset saivat vierailta kehuja, ja kokonaisuus oli niin tyylikkäästi hoidettu kuin ylipäätään on mahdollista.
Taina Sahlander
syntymäpäiväjuhlat 29.4.2023
syntymäpäiväjuhlat 29.4.2023
Toimitus ja astioiden noutaminen sovitusti ajallaan. Ruoat, astiat yms. aseteltiin kauniisti tarjolle. Ruoka ja juomat olivat hyvää ja sitä oli riittävästi. Hyvä ja ystävällinen palvelu.
Saila Kuivila Linjateräs Oy
Henkilökunnan juhla/Suomen paras työpaikka virtuaalitilaisuus 27.4.2023
Henkilökunnan juhla/Suomen paras työpaikka virtuaalitilaisuus 27.4.2023
Ruoka oli todella maukasta, kaikki kehuivat sitä härkää !!!
Marjatta Lähteenmäki
hautajaiset 22.4.2023
hautajaiset 22.4.2023
Ruoka maistui hyvin ja porukkakin tykkäsi.
Sommartiden Oy
huvitilaisuus, Himoksella 21.4.2023
huvitilaisuus, Himoksella 21.4.2023
Kaikki sujui oikein hyvin. Kakkospäivän lihapullaruokaa jäi aika paljon yli, mutta toki voi olla, että osalla ryhmäläisistä ei ruoka maistunut niin hyvin kuin illalla, aamupalamme oli myös hyvin kattava. Kiitos paljon hienosti hoidetusta tarjoilusta!
Marika Svärd
Johtoryhmän strategiapäivät 19.4.2023
Johtoryhmän strategiapäivät 19.4.2023
Kiitos oikein hyvin sujuneesta, viime hetken paniikin palvelusta! Olitte myös erittäin täsmällisiä, ja ruoka riitti.Myös kaikki sovittu piti paikkansa. Osaan arvostaa tätä, sillä toisenlaisestakin palvelusta on kokemusta :) Salaatin kanssa kaivattiin kastiketta, ja hyvä leipä olisi ollut kiva. Tosin emme tätä tilatessa tajunneet kysyä :D
Sera Palttala
Yritystilaisuus 15.4.2023
Yritystilaisuus 15.4.2023
Kaiken kaikkiaan onnistunut tapahtuma ja jatkossa voisi harkita kahden pannun käyttöä, koska ruuhka-aikana osa annoksista ei ehtinyt kypsyä kunnolla, kun menekki oli niin suurta. Henkilökunta oli asiallinen, ajoissa paikalla ja esillelaitto hyvä ja riittävä tapahtuman luonne huomioiden.
Reima Rikkonen
Ulkotapahtuma/messu 14.4.2023
Ulkotapahtuma/messu 14.4.2023
Palvelu oli tarjousvaiheesta alkaen erittäin ystävällistä ja ammattitaitoista. Ruoka sai paljon kehuja vielä seuraavanakin päivänä. Juhlat eivät olisi onnistuneet niin hyvin ilman teitä! kiitos!!
Johanna Riippi
40-v. syntymäpäiväjuhlat 14.4.2023
40-v. syntymäpäiväjuhlat 14.4.2023
Ruuat tulivat ajallaan ja oli pakattu erinnoimaisesti siten että oli helppo laittaa esille. Ruoka oli hyvänmakuista. Lisäksi astian vuokraus helpottaa nopealla aikataululla pidettäviä tilaisuuksia. Kiitos.
Pauli Suoniemi
Kokous 30.3.2023
Kokous 30.3.2023
Ruoan toimitus aikataulussa ja asianmukaisesti pakattuna ja oikean lämpöisenä. Ruoan määrä oli riittävä ja esillepano selkeä ja ruoka oli maukasta.
Päivi Hakulinen
Henkilöstöpäivä 6.3.2023
Henkilöstöpäivä 6.3.2023
Ruoka oli todella hyvää, vieraat kehui paljon. Palvelu oli aivan mahtavaa, kiitos teille♡
Miisa Köykkä
Ristiäiset 5.3.2023
Ristiäiset 5.3.2023
Tilaaminen helppoa, samoin tilausmäärien mitoitus, palvelu pelasi ensiluokkaisesti ja kaikki ruoka oli todella maukasta, KIITOS
Irma Moilanen
Mökkisyntymäpäivät, tilausruoka 4.3.2023
Mökkisyntymäpäivät, tilausruoka 4.3.2023
Helppoa ja vaivatonta. Alusta asti hyvä ja tiivis yhteydenpito. Kysymyksiin vastailtiin nopeasti ja olikin ilo huomata, että toisessa päässä oltiin aidosti kiinnostuneita juhlien onnistumisesta. Itse juhlapäivänä esillepano oli kaunista sekä tarjoilu erinomaista. Ruoka sai vierailta valtavasti kehuja!
Perttu Tervakoski
Häät 25.2.2023
Häät 25.2.2023
Kaiken kaikkiaan sujuva palvelu ruokalistan suunnittelusta ruokien toimitukseen. Maukas ruoka sai koko porukalta runsaat kiitokset.
Mikko Seppälä
Saunailta 11.2.2023
Saunailta 11.2.2023
Kiitos hyvästä catering-palvelusta. Ruoka oli maittavaa ja palvelu alusta asti loistavaa.
Maiju Alho
Häät 4.2.2023
Häät 4.2.2023
Tilasimme jo toistamiseen Pepper Cateringilta tilausruuat ja olimme taas erittäin tyytyväisiä sekä ruokiin että palvelun sujuvuuteen!
Heidi Väisänen
Asiakaspalvelun gaala-ilta 3.2.2023
Asiakaspalvelun gaala-ilta 3.2.2023
Palvelu oli erinomaista ja kaikki vieraat joille puhuin kehuivat ruokaa.
Peetu Palonen
Syntymäpäivät 21.1.2023
Syntymäpäivät 21.1.2023
Löysimme sattumalta tilausruuan, kun paikallinen koulutukseen osallistuja vinkkasi ravintolaanne ruokailuja varten. Tilaus oli helppo tehdä, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi! Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kokemus ja varmasti suosittelemme teitä myös muille.
Johanna Pökkä
Koulutus 13.1.2023
Koulutus 13.1.2023
Hyvät ja reilun kokoiset piirakat, kiitos hyvästä palvelusta.
TTSP/Pirkko Vilpo
Luento 11.1.2023
Luento 11.1.2023
Kaikki meni erinomaisesti. Nettitilauksessa vain olin epävarma asiasta lämpökuljetus/ pakkien vuokra. Selvisi sitten puhelimessa.
Riitta Rintala
Tyttären 30- vuotisjuhlat 7.1.2023
Tyttären 30- vuotisjuhlat 7.1.2023
Kaikki sujui hyvin ja ruoka oli hyvää. Tulen suosittelemaan muillekin.
Kirsi Kinnunen
Syntymäpäivä 6.1.2023
Syntymäpäivä 6.1.2023
Luotettavaa palvelua.
Kaisa Viherlaakso
80-vuotisjuhlat 1.1.2023
80-vuotisjuhlat 1.1.2023
Laatikot olivat oikein hyvänmakuisia ja oli kiva yllätys, että gluteeniton perunalaatikko sopi myös perheemme moniallergiselle (maidoton, munaton, viljaton ruokavalio).
Niina Koskinen
joululaatikot 23.12.2022
joululaatikot 23.12.2022
Valmiiden jouluruokien helppo tilaaminen, säntillinen toimitus sekä maistuvuus takaa sen , että tulemme ehdottomasti käyttämään catering-palveluita muulloinkin...viimeistään jälleen ensi jouluna. SUURKIITOS :)!
Merja Plusisaari
Jouluruoat 23.12.2022
Jouluruoat 23.12.2022
Iso kiitos jouhevasti ja jämptisti sujuneesta jouluruokailustamme ja sen toimituksesta!
Aleksi Tahlo
Pikkujouluruokailu 23.12.2022
Pikkujouluruokailu 23.12.2022
Kiitos taas niin hyvistä tarjottavista ja helposta yhteistyöstä. Kaikki sujuu aina moitteettomasti ja henkilökunta on huippua!
Marika Äijälä
Pikkujoulut 15.12.2022
Pikkujoulut 15.12.2022
Catering onnistui häissämme erinomaisesti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi. Kaikki erityisruokavaliot otettiin huomioon. Suunnitteluun sai myös apua ja kommunikointi oli helppoa.
Aarni Nagy
Häät 14.12.2022
Häät 14.12.2022
Juuri niin mutkaton ja hyvällä tavalla huomamaton palvelu, kuin toivoimmekin. Pieni vähennys siitä, että luulin että pepper tuo vähän pakkaustarvikkeita ylijäämäruoalle enkä sitten itse niihin varautunut. Neuvokkaasti ja luovasti kyllä saimme kaikki pakattua. Kiitän teitä suositellutta sukulaista ja suosittelen myös mielelläni teitä muillekin. Tarjoilut olivat laadukkaita. Viestintä toimi hyvin.
Päivi Penttilä
muistotilaisuus 10.12.2022
muistotilaisuus 10.12.2022
Ruoka oli hyvää! Kommunikointi Pepper Cateringin kanssa oli sujuvaa.
Ville Strandman
Pikkujoulut 9.12.2022
Pikkujoulut 9.12.2022
Kaikki sujui PepperCateringin kanssa todella joutuisasti ja helposti, vaikka meidän päädyssä oli paljon vaatimuksia. Ruokaa oli todellakin riittävästi ja se oli maukasta. Emme ottaneet tietoisesti pikkujoulumenuta, mutta glögikakku jouluisti ihanasti muutoin runsasta pöytää.
Reetta Hälvä
Pikkujoulut 25.11.2022
Pikkujoulut 25.11.2022
Kaikki toimi todella sujuvasti. Ruoka oli todella hyvää kaikkien osallistujien mielestä. Myös erikoisruokavaliot oli hienosti huomioitu.
Pauliina Ylipahkala
pikkujoulut 25.11.2022
pikkujoulut 25.11.2022
Ruoka oli erittäin maukasta ja se oli esillä kauniisti. Erilainen ja maistuva pikkujoulumenu!!
Katja Koppelojärvi
pikkujoulut 25.11.2022
pikkujoulut 25.11.2022
Kiitos todella maistuvista ruuista ja sujuvasta yhteistyöstä!
Virpi Matsinen
Pikkujoulut 18.11.2022
Pikkujoulut 18.11.2022
Kaikki sujui luonnikkaasti ja sovitusti. Ruoka oli hyvää ja kauniisti tarjollepantu.
Päivi Hakulinen
Henkilöstön koulutuspäivän ruokailu 15.11.2022
Henkilöstön koulutuspäivän ruokailu 15.11.2022
Maukasta ruokaa, luotettava toimistus, täydellistä palvelua, kiitos taas kerran!
Minna-Liisa Mäkisalo, 5.11.2022
Täysi 10 kaikesta.
Tilasimme 60v syntymäpäiville juhlaruuat.
Tilaus oli helppo tehdä ja monipuolisesta valikoimasta löytyi erinomainen kokonaisuus tilaisuuteen.
Ruuat toimitettiin aivan aikataulussa ja ruokailulämpöisenä. Meidän tarvitsi vain laittaa ruuat esille ja vieraat pääsivät syömään.
Ateria keräsi kehuja vierailta. Myös vegaanit vieraat kiittivät, kun heillekin oli tarjolla erilaisia makuja monipuolisesti.
Pekka Kuikka
60v syntymäpäivä 30.10.2022
60v syntymäpäivä 30.10.2022
Olimme äärimmäisen tyytyväisiä palveluunne ja tarjoiltaviin.
Hanna-Kaisa Kemppainen
Nimiäiset 29.10.2022
Nimiäiset 29.10.2022
Kaikki meni tosi hyvin, homma hoitui lyhyellä varoitusajalla, brunssi oli maukas ja työntekijät ripeitä ja ystävällisiä. Paljon kiitoksia!
Christa Rajanti
Brunssi 25.10.2022
Brunssi 25.10.2022
Ruoka oli maukasta ja kaikki sujui hyvin tilauksesta noutoon. Vieraat myös kehuivat ruokia.
Tarja Roivainen
Tilausruoka kotiin 7.10.2022
Tilausruoka kotiin 7.10.2022
Äärettömän sujuvaa palvelua ja erinomaisen maukkaat ruuat.
Sanna Laine
Työpaikan karonkka 29.9.2022
Työpaikan karonkka 29.9.2022
Kaikki meni nappiin tätä tilaisuutta silmällä pitäen.
Ruoka tuli ajallaan, lämpimänä ja oli niin ulkonäöltään kuin maultaan oikein ensiluokkaista.
Päivi Hakulinen
Lounas henkilöstölle ja yrityksen jälleenmyyjille 22.9.2022
Lounas henkilöstölle ja yrityksen jälleenmyyjille 22.9.2022
Pitopalvelu saapui ajallaan eikä heidän toiminnassaan ollut moitittavaa. Ainoa harmi oli, että henkilökunta joutui tiskaamaan käsin, vaikka pesukonekin olisi ollut - ensin koneen ajateltiin olevan rikki, mutta tilan vuokraaja tiesi kertoa, että koneen lämpeneminen vain kestää hieman pidempään. Se ei silti vaikuttanut negatiivisesti toimintaan.
Tilauksen tekemisessä oli hieman haasteita, kun tarjouksesta täytyi tehdä kolme eri versiota, kun jotakin piti välillä viilata, mutta lopputulokseen se ei vaikuttanut kuitenkaan negatiivisesti. Tarjoustekstistä piti kuitenkin vielä erikseen varmistaa suullisesti, että sisältäähän tarjottu palvelu varmasti sen, mitä haluttiin. Sisälsi kyllä sitten kun tarkemmin kyseli.
Olemme kiitollisia joustavuudesta, jota pitopalvelu osoitti asettaessaan tarjolle myös muualta hankittuja tarjoiltavia. Kehitysideana kuitenkin mainittakoon, että olisi kiva, jos Pepperin valikoimasta löytyisi joitakin vegaanisia tarjottavia. Siitä kuitenkin plussaa, että pitopalvelu pystyi huomioimaan vielä viime hetkessä tehdyn allergiatilauksen yhdelle henkilölle.
Lämmin kiitos koko teidän tiimillenne! Ilman teidän osallistumistanne ja apuanne nämä juhlat eivät olisi olleet mahdollisia. Henkilökunta oli asiantuntevaa ja lämminhenkistä, kattaus juhlavaa ja tunnelmallista ja ruoka riittoisaa ja maukasta. Ja mikä tärkeintä, henkilökunta huolehti että suhlasella oli koko ajan kahvia kupissaan. :)
Kalle Vikkula
Häät 17.9.2022
Häät 17.9.2022
Loistavaa ruokaa.
Todennäköisesti tilaan teiltä vielä uudestaankin. Kanaa, vihersalaattia ja yrttiperunoita jäi jonkun verran mutta muu ruoka meni juuri sopivasti ilman hävikkiä.
Jari Mäkinen
Team building Day 15.9.2022
Team building Day 15.9.2022
Koko porukka oli todella tyytyväisiä ruokaan. Kaikki oli hyvää ja viimeisistä paloista taisteltiin. Hiukan haasteita oli löytää oikea astioiden palautuspaikka Nokialta. Kiitos kovasti koko Kellokosken vpk:n porukalta!
Jussi Ojanne
Kellokosken VPK:n saunailta 10.9.2022
Kellokosken VPK:n saunailta 10.9.2022
Pidimme tyttäten rippijuhlat syyskussa, jotka siirtyi koronatapauksen vuoksi. Kaikki sujui hyvin. Löysimme Pepperin pyytämiemme tarjousten kautta. Tilaaminen ja siitä sopiminen sujuvaa, ammattimaista ja helppo. Toiveita kysyttiin ja kyseltiin vielä matkan varrella, että onko kaikki ok. Tilaisuuden siirto sujuvaa. Tarjoilu paikanpäällä myös sujuvaa, ystävällistä ja kävi ammattilaisen ottein. Tarjoilija tuli ja toimi kuin kotonaan olisi ollut. Esillelaitto hienosti, koko tilaisuuden ajan toiminta ja palvelu sujuvaa. Ruokaa oli riittävästi. Muutama laji ei vastannut sitä, mitä ajattelimme, uskon siinäkin olleen kyse siitä, että emme ehkä osanneet kommunikoida toivetta selkeästi. Ei vaikuttanut lopputulokseen, josta voi vain todeta että erittäin onnistunut prosessi kaikkinensa. Voi kyllä lämpimästi suositella, jos haluaa itse päästä helpolla ja keskittyä juhlista nauttimiseen.
Jyrki Vartio
Rippijuhla 4.9.2022
Rippijuhla 4.9.2022
Meillä oli hankittuna muutama apukäsi ja heiltä seuraava kommentti: "Meni oikein hyvin! Mukavaa porukkaa ja autettiin puolin ja toisin kaikessa 😊"
Vielä kertaalleen kiitos hyvin toimineesta kokonaisuudesta, ammattimaisesta toiminnasta ja vaivattomasta asioinnista!
Kristian Perälä
Häät 27.8.2022
Häät 27.8.2022
Erinomaista ruokaa ja riittävästi. Tilauksesta toimitukseen kaikki sujui aivan kuten oli sovittu. Kiitos!
Tintti Vimpari
85v juhlat 21.8.2022
85v juhlat 21.8.2022
Kaikki sujui tosi hyvin, kommunikaatio oli alusta asti selkeää ja helppoa ja minuun otettiin yhteyttä tasaisin välein, mikä oli aina helpotus kaiken häästressin keskellä. Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja tehokasta, jos jotain piti muuttaa (jotain mistä en ollut etukäteen ajatellut mainita), niin pari sanaa riitti ja homma hoitui tuosta vain. He olivat myös oma-alotteisia aikataulun suhteen, mistään sellaisesta ei tarvinnut muistutella ja itse päivänä se oli suuri helpotus, että ohjat saattoi jättää henkilökunnalle.
Ruoka oli myös mielettömän hyvää ja saimme paljon palautetta hyvästä menusta! Erityisesti perunat ja kreikkalaisen salaatin punasipuli (joka oli ilmeisesti pikkelöity tms) herättivät keskustelua. Ruokaa oli tarpeeksi ja buffet-tyylinen tarjoilu oli juuri sitä, mitä olimme toivoneet.
Olen myös oikein iloinen siitä, että otimme baarimikon teidän kauttanne - hän ei ainoastaan pitänyt baaria pystyssä, vaan innostui välillä tanssimaan baaripöydän takana, muisti vieraiden drinkkitilaukset ja toi niitä tanssijoille, ja oli muutenkin ihan meiningissä mukana! Ihan mahtava tyyppi.
Ainoa miinus oli, että en tiennyt kehen ottaa yhteyttä itse hääpäivän aamuna kun mieleen tuli muutama järjestelyihin liittyvä asia, esim. se kun meiltä oli hukkunut muutama nimilappu ja pääsimme tuomaan ne vasta tilaisuuden alkaessa ja pelkäsin, ettei niille paikoille kateta ilman nimiä. Mutta ei sekään haitannut loppujen lopuksi, koska kuten sanoin aiemmin, niin vinkkasin heti paikan päälle saapuessa siitä ja kattaukset ilmestyivät laputtomille paikoille tosi nopeasti.
Kiitos!
Outi Kallunki-Stevens
Häät 20.8.2022
Häät 20.8.2022
Toiminta oli hyvin organisoitua ja ammattimaista. Ruoka oli maukasta, perunat ehkä vähän suolaisia, muuten erinomaista. Henkilökunta ystävällistä. Iso kiitos onnistuneesta kokonaisuudesta 😊🙏
Heini Salo
Syntymäpäivät 20.8.2022
Syntymäpäivät 20.8.2022
Vegaaninen ruoka oli herkullista ja sitä oli runsaasti, kaikki saivat vatsansa täyteen. Jopa paatuneimmat lihaa syövät sukulaismiehet kiittelivät kuinka oli maukasta.
Muutenkin koko prosessi oli helppo ja vaivaton, kaikki onnistui eikä mikään ollut ongelma. Pitopalvelu toi ruoat Akaan Viialaan asti ja kävivät myös noutamassa kaksi kakkua leipomosta matkan varrelta. Aivan varmasti käytän teidän palveluita uudelleen. En löytänyt mitään valitettavaa ja olen todella tyytyväinen.
Sonja Hell
40-vuotisjuhlat 13.8.2022
40-vuotisjuhlat 13.8.2022
Tarjoilu pelasi kaikinpuolin ja erityiskiitokset tarjoilijalle, joka hoiti tonttinsa mallikkaasti ja aikataulussa. Hän oli erittäin ystävällinen ja huolehtivainen. Kiitos pitopalvelusta ja otamme yhteyttä kun taas tulee juhlan aika!
Aatu Visuri
Häät 13.8.2022
Häät 13.8.2022
Palvelu oli ystävällistä ja keskusteluyhteys sujuvaa alusta alkaen. Oli aikaa kuunnella asiakkaan toiveita ja myös auttaa juomien tarjoilussa, kun meillä oli ne itsellä hankinnassa. Kaikki juhlijoilta saamamme palaute oli ystävällistä ja hyväntuulista. Lotta ja Hanna olivat palvelualttiita ja innostuneita työstään.
Kirsi Lindedahl
Hääjuhlien jatkojuhla 13.8.2022
Hääjuhlien jatkojuhla 13.8.2022
Catering onnistui juhlapaikalla mainiosti! Ruoka oli hyvää ja henkilökunta ammattitaitoista, ei tarvinnut itse stressata mistään.
Laura Tervonen
Häät 6.8.2022
Häät 6.8.2022
Kiitos paljon täydellisestä avusta muistotilaisuutemme ruokatarjoilussa. Ruoan maku sai pelkästään hyvää palautetta meltä ja vierailtamme. Se oli riittävän lämmintä suoraan pöytään nostettavaksi ja sitä oli riittävästi. Täyden kympin suoritus, kiitos!
Elina Vakkala
Muistotilaisuus 22.7.2022
Muistotilaisuus 22.7.2022
Palvelu oli erittäin hyvää ja tehokasta. Ruoat olivat herkullisia ja niitä oli todellakin riittävästi.
Juha Repo
Rippijuhlat 17.7.2022
Rippijuhlat 17.7.2022
Kaikki tuli niin kuin oli sovittu. Kakku oli sitä mitä haluttiin suomalsinen mansikka kerma kakku. Kaikki tykästyivät. Liinat oli sitä kokoa mitä sovittiin. Ja ne haettiin sovittuna aikana takaisin. Eli kaikki toimi. Tilaaja ja juhlan asian omaiset kiittää.
Annikki Visti
Hääjuhla 11.7.2022
Hääjuhla 11.7.2022
Juhlimamme ristiäisten ja häiden yhdistelmä sujui mutkattomasti Pepper Cateringin huolehtiessa pitopalvelu puolen. Kaikki tapahtui ajallaan niinkuin oltiin sovittu ja meidän ei tarvinnut missään vaiheessa olla huolissamme, että hoituuko asiat. Palvelu oli ammattitaitoista ja oma-aloitteista esimerkiksi servetit oli taiteltu kauniisti pyytämättä. Ruokaa oli riittävästi meidän noin 30 hengen seurueelle ja saatiin paljon kehuja ruuan maittavuudesta. Juhlien päätyttyä kaikki ruokailuun liittyvä oli siivottu pitopalvelun toimesta ja ylimääräinen ruoka pakattu siististi kotiin viemistä varten. Tulemme jatkossakin käyttämään Pepper Cateringin palveluita.
Heta Rannikko
Ristiäiset/häät 10.7.2022
Ristiäiset/häät 10.7.2022
Syntymäpäiväjuhlat 50 hengelle lautastarjoilulla sujuivat kaikin puolin hienosti ja kaikki eteni sovitusti. Ystävällistä ja ammattitaitoista henkilökuntaa oli paikalla riittävästi. Kaikki annokset olivat maistuvia ja riittävän kokoisia.
Ilona Pasma
Syntymäpäiväjuhlat 1.7.2022
Syntymäpäiväjuhlat 1.7.2022
Kiitos paljon Pepper Catering! Rippijuhlien ruoka sai runsaasti kiitosta. Härkä oli mureaa ja sitä kehuttiin sekä haluttiin tietää mistä pitopalvelusta ruoka oli :) Tilaaminen ja yhteydenpito oli helppoa ja ruoka tuli juuri sovitusti ja sitä oli riittävästi. Suosittelen Pepper Catering-pitopalvelua erittäin lämpimästi!
Pauliina Pelkonen
Rippijuhlat 19.6.2022
Rippijuhlat 19.6.2022
Olimme todella tyytyväisiä palvelun helppouteen ja kokonaisuuteen. Ruoka oli todella hyvää ja kauniisti esille laitettua. Henkilökunta oli todella ystävällinen ja annoimme hänelle paikan päälläkin positiivista palautetta. Kiitämme kovasti saamastamme palvelusta ja suosittelemme lämmöllä teitä muillekin.
Tea Puisto
Häät 22.2.2022
Häät 22.2.2022
Tarjoilijamme oli aivan huippu, meidän eikä vierailemme ei tarvinnut huolehtia mistään, vaan tarjoilija oli hienosti koko ajan tasalla ja me saimme nauttia juhlista.
Sanna Kuusinen
Häät 19.2.2022
Häät 19.2.2022
Erityisesti perunalaatikon viskositeetti aivan erinomainen, ja maku täydellinen.
Lanttu- ja porkkanalaatikon maku hyvä ei tarvinnut tuunata.
Joulukinkku oli mureaa ja sopivan suolaista.
Kari Vanhanen
Jouluruokatilaus 29.12.2021
Jouluruokatilaus 29.12.2021
Tilasin joululaatikoita ja rosollia helpottaakseni pikkulapsiperheen jouluvalmisteluja. Kumpa useampi tietäisi tästä palvelusta! Jouluruoat olivat todellakin yhtä maukkaita kuin mummon leivinuunissa paistamia. Joulutunnelmalle jäi tilaa saapua, kun aikaa jäi muuhunkin kuin ruoanlaittoon ja keittiönsiivoukseen.
Poikamme vakava ruoka-aineallergia otettiin tosissaan, kiitos siitä. Joskus tuntuu että allergiat unohtuvat tai edes omalla henkilökunnalla ei ole tietoa siitä, mitä raaka-aineita ruoanvalmistuksessa käytetään.
Eeva Suutari-Saatsi
Jouluruoka valmiina 28.12.2021
Jouluruoka valmiina 28.12.2021
Jouluruokien tilaaminen valmiina kotiin oli helppoa, toimitus tuli sovitusti ja ruuat olivat maukkaita. Tilaan jouluruokaa kotiin varmasti toistekin tätä kautta.
Elina Pusa
Jouluruoka valmiina kotiin 27.12.2021
Jouluruoka valmiina kotiin 27.12.2021
Erinomainen joulukinkku. Toiveet oli otettu huomioon. Myös perunalaatikko oli yhtä maukas, kun edellisvuosinakin. Kiitos!
Arja Salonen
Jouluruoka valmiina kotiin 27.12.2021
Jouluruoka valmiina kotiin 27.12.2021
Kiitos maistuvista jouluherkuista! Ruokaa oli tilausmäärään nähden enemmän kuin odotimme ja kaikki ruuat maistuivat mainiosti. Sienisalaatti oli ihanaa. Jouluruokien tilauksen tekeminen verkkokaupasta oli näppärää. Noutotilanne oli tehty sujuvaksi sekä helpoksi ja palvelu noutopaikassa oli erittäin ystävällistä. Kiitos!
Kati Neuvonen
Jouluruoka valmiina verkkokaupasta 26.12.2021
Jouluruoka valmiina verkkokaupasta 26.12.2021
Kaikki hoitui niinkuin pitikin. Ihmiset kehuivat ruokaa. Hlökunta oli ammattitaitoista ja asiakaspalvelu hoitui ilolla.
Siiri Eskelinen
Häät 11.12.2021
Häät 11.12.2021
Kaikki toimi hienosti ja täsmällisesti.
Hannu Lindell
Muistotilaisuus 20.11.2021
Muistotilaisuus 20.11.2021
Ruuat olivat todella hyviä, vieraat kehuivat kovasti. Ja henkilökunta paikan päällä toimi todella hienosti. Synttärisankari on tyytyväinen toimintaanne ja juhlat onnistuivat hienosti. Kiitos teille!
Päivi Mäkynen
Syntymäpäiväjuhlat 20.11.2021
Syntymäpäiväjuhlat 20.11.2021
Tarjoilija Pinja oli aivan loistava ammattitaitoinen, ystävällinen ja piti kiinni sovituista asioista ja aikatauluista. Ruoka oli maittavaa, hyvin esille pantu laadittu aikataulu piti hyvin kutinsa ei tullut liian kiire missään vaiheessa. Kaikki meni niin kuin oli sovittu, jäi hyvä mieli.
Heikki Salmela
Yritysjuhla 19.11.2021
Yritysjuhla 19.11.2021
Oli kyllä niin ihanat ruuat suussa sulavat paahtopaisti, härkäpata ja aivan mielettömän hyvä lohi loistavien kastikkeiden kera, jopa salaatit olivat niin maukkaita, että jopa lihasyöjät nauttivat. Osa otti useaan kertaan lisää mikä kyllä kertoi kaiken. Laitettiin teidät kyllä ykköseksi kaikkiin tilaisuuksiin mitä meillä tulee ja suositellaan kyllä muillekin ja Miikka hoiti tarjoilun kyllä ammattitaitoisesti ja ensiluokkaisesti 10 pistettä ja papukaijamerkki päälle.
Sokos Herkku Tampere, Tapio Pakanen
Henkilökunnan virkistysjuhlat 30.10.2021
Henkilökunnan virkistysjuhlat 30.10.2021
Tilaus saatiin tehtyä nopeasti lyhyellä aikataululla, ja palvelu oli hyvin sujuvaa ja selkeää. Tilaisuus meni mainiosti, ja kaikki sovitut asiat hoituivat. Henkilökunnalle iso kiitos. Todella hyvä palvelukokonaisuus ja konsepti. Mielelläni suosittelen muillekin.
Harri Vellas
Yritystilaisuus 15.10.2021
Yritystilaisuus 15.10.2021
Kaikki toimi hyvin ja joustavasti. Sain neuvoja moniin asioihin, joita en tiennyt koska ensimmäistä kertaa pitopalvelua käytin.
Sukkamestarit Oy, Kati Kuusiniemi
Yritysjuhla 3.9.2021
Yritysjuhla 3.9.2021
Kiitos Markolle keikasta. Kokonaisuus onnistui kiitettävästi, ja juhlien sankari oli erittäin tyytyväinen saamaansa palveluun. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli tarpeeksi. Kiitos myös keittiön tiimille.
Jenni Mattson
Syntymäpäiväjuhlat 2.9.2021
Syntymäpäiväjuhlat 2.9.2021
Hautajaisten muistotilaisuuden catering oli extrapositiivinen kokemus. Tarjolla olleet tuotteet olivat erittäin maukkaita ja niitä oli runsaasti, ja myös erikoisruokavaliot oli huomioitu. Paikalla ollut tarjoilusta vastannut henkilö oli hyvin kohtelias ja ystävällinen, ja sai kaiken sujumaan aikataulun mukaan luonnikkaasti. Kokemukseni perusteella voin suositella yritystä lämpimästi.
Reijo Matilainen
Muistotilaisuus 28.8.2021
Muistotilaisuus 28.8.2021
Ruoka oli todella maistuvaa ja sai paljon kiitosta häävieraissa. Erityisesti iso kiitos todella ammattitaitoisesta toiminnasta juhlapaikalla. Homma sujui!
Noora Tasku, 21.8.2021
Kiitokset Tinolle! Hienosti hoitui kaikki! Olimme todella tyytyväisiä osaavaan ammattilaiseen sekä ruokiin, mitkä olivat todella herkulliset ja kauniisti aseteltu.
Kirsi Konnos
Ylioppilasjuhlat 14.8.2021
Ylioppilasjuhlat 14.8.2021
Ystävällinen palvelu aina tilauksesta toteutukseen. Kaikki toimi kuten oli suunniteltu, erityisruokavaliot otettiin erityisen hyvin huomioon. Juhlissa pitopalvelusta vastannut henkilö teki juhlien onnistumisen eteen jopa enemmän kuin ennalta oli sovittu. Ruoka oli maukasta ja sitä oli runsaasti. Suosittelen!
Tarja Maaranen
Rippijuhlat 1.8.2021
Rippijuhlat 1.8.2021
Kaikki meni niin kuin oli sovittu ja henkilökunta oli avuliasta ja aikaansaavaa. Ruokaa oli todella riittävästi ja vaikka muutama vieras tuli hieman myöhemmin heille henkilökunta jätti vielä valmiit annokset syötäväksi. Sovittu aika riitti todella hyvin. Vieraat kiittelivät ruuan makuja ja muutama otti myös yhteystietoja ylös omia juhliaan ajatellen.
Sirpa Kulmala
Rippijuhlat 31.7.2021
Rippijuhlat 31.7.2021
Kaikki sujui jouhevasti. Ruuista paljon kehuja juhlaväeltä. Tino hoiti hommansa rennon asiallisesti. Pepperin osuus oli juuri sopiva osanen rentoa juhlapäivää. Kiitos!
Johanna Järä
Syntymäpäiväjuhlat 31.7.2021
Syntymäpäiväjuhlat 31.7.2021
Kiitos ammattitaitoisesta ja ahkerasta palvelusta hääjuhlassamme! Työntekijät olivat hyvin palvelualttiita ja hoitivat cateringin juhlissa todella iloisesti ja osaavasti. Me ja vieraamme kehuimme ruokaa pitkin iltaa ja olemme todella tyytyväisiä, että valitsimme teidät. Kiitos!
Riina Rinta-aho
Häät 24.7.2021
Häät 24.7.2021
Oli todella hienoa, kun pääsitte aika nopealla aikataululla hoitamaan häidemme pitopalvelun. Ja kaikki meni niin upeasti. Ruokaa kehuttiin paljon ja teidän työntekijöiden aktiivisuutta ja läsnäoloa. Hommat hoituivat, ruoat olivat hyviä ja esillepano hienoa. Ja allergiaruokia kehuttiin myös paljon ja niitä olikin aikas iso määrä. Kiitos paljon!!
Rosanna Raitanen
Häät 17.7.2021
Häät 17.7.2021
Yhteydenpito oli vaivatonta ja nopeaa. Meidän toiveitamme kuunneltiin. Ennen tapahtumaa yhteyshenkilön kanssa saimme sovittua kaikesta. Juhlapaikalla henkilökunta oli mahtavaa. He tekivät varmasti vielä enemmän kuin olisi tarvinnut. He olivat ystävällisiä ja tehokkaita. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli yllin kyllin. Juhlapaikalla kaikki sujui mutkattomasti ja kaikki vieraat kehuivat sekä ruokaa että ammattimaista henkilökuntaa. Hääjuhlissa ruoka on aina isossa roolissa ja tästäkin ansiosta meidän juhlapäivämme oli täydellinen! Kiitos erittäin hyvästä palvelusta ja olemme iloisia, että valitsimme teidät isoon juhlaamme!
Heidi Pohjoismäki
Häät 17.7.2021
Häät 17.7.2021
Kiitos loistavasta palvelusta ja erittäin maukkaista tarjoiluista juhlissamme. Asiointi oli sujuvaa, mutkatonta ja nopeaa ennen tilaisuutta ja samoin paikan päällä juhlamme aikana. Kaikki oli meille niin helppoa. Tarjoilut olivat todella maukkaita ja lisäksi näyttävän näköisiä, tarjoiluista tuli kehuja myös juhlavierailta. Myös erityisruokavaliot huomioitiin hyvin. Tulen tilaamaan teiltä vielä uudestaan!
Pauliina Lahdelma
Kastejuhla 4.7.2021
Kastejuhla 4.7.2021
Olemme tyytyväisiä palveluun, ruoka ole erinomaista ja maukasta erikoisruokavalioista huolimatta, erikoisruokavaliot otettiin huomioon ja melkein kaikki tarjoilut sopivat suurimmalle osalle, ruokaa oli riittävästi kaikille ja palvelu erinomaista. Kiitos!
Outi Kettunen
Muistotilaisuus 3.7.2021
Muistotilaisuus 3.7.2021
Kiitokset kaikille Pepper cateringissä! Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Kaikki sujui kommelluksitta alusta loppuun. Lotta oli oikein mukava, ystävällinen ja palvelualtis. Kaikki oli pitopaikalla valmista alta aikayksikön.
Pirjo-Riitta Urvanta
Syntymäpäivät 3.7.2021
Syntymäpäivät 3.7.2021
Pepper Catering hoiti pitopalvelun häissämme aivan erinomaisesti: ruoka oli todella hyvää (juuri sellaista mitä olimme toivoneetkin) ja tarjoilu oli ammattimaista ja sopivasti huomaamatonta. Yhteydenpito sujui todella hyvin, eli kokonaisarvosana on ehdottomasti 5 tähteä. Voisin ottaa Pepper Cateringin uudestaankin hoitamaan juhlieni tarjoilua, niin hyvä kokemus tästä jäi.
Maria Asmala, 30.5.2019
Kastetilaisuus ja syntymäpäiväjuhlat 4.12.2021